Affiliatemarkkinointi - Tulosraportti

Tulosraportti: Toukokuu 2017 – 976,27€

Toukokuussa sivustot konvertoivat jälleen mukavasti. Viimekuussa loistaneen kesäsesonki sivuston Googlesijoitukset tippuivat toukokuussa parin viikon ajaksi, joka varmasti osaltaan söi sivuston tuottoa. Myynti sivuston kautta oli kuitenkin tästä huolimatta hyvä.

Sisältösivuston uudet affiliatekampanjat toivat mukavasti lisätuloa tässä kuussa. Olen edelleen hieman ulapalla miten kyseisestä sivustosta saisi parhaan tuottopotentiaalin irti. Kävijöitä sivustolla on kohtuullisesti, joten tässä voisi hyvinkin olla potentiaalia hyväksi kulmakiveksi portfoliolle.

Aiemmin aloittamalleni uudelle affiliatesivustolle en ehtinyt / jaksanut tehdä tässä kuussa mitään. En viitsi väkisin alkaa työstämään sivustoa pidemmälle, sillä muutakin hommaa löytyy kyllä enemmän kuin tarpeeksi.

Kulupuolella tapahtui myös tässä kuussa nousua. Siirsin sisältösivuston kokeilumielessä erilliselle VPS serverille. Tästä koitui noin 42€ ylimääräiset hosting kulut. Kokemus vaikuttaa sen verran positiiviselta, että jatkan VPS:n käyttöä. Palvelimessa olisi sen verran suorituskykyä, että voisin luultavasti siirtää kaikki sivustoni sinne, mutta pidän muut sivustot toistaiseksi eri palvelimella.

Toukokuu 2017:

Sivusto 1: Kirjallisuus

Affiliate: 82,50€

Sivusto 2: Kauneus

Affiliate: 25,38€

Sivusto 3: Kulutustuotteet

Affiliate: 18,88€

Sivusto 4: Terveys ja hyvinvointi

Affiliate: 79,72€

Sivusto 5: Koti ja rakentaminen

Affiliate: 510,38€

Sivusto 6: Retkeily

Affiliate: 24,99€

Sivusto 7: Rahoitus

Affiliate: 33,00€

Sivusto 8: Apteekki ja intiimituotteet

Affiliate: 8,00€

Sivusto 9: Urheilu

Affiliate: 36,51€

Sivusto 10: Ajoneuvot

Affiliate: 147,42€

Sivusto 11: Sisältösivusto

Affiliate: 102,14€

Erillinen mainosverkosto: 23,20€

Yhteenlasketut mainosverkoston tulot: 36,15€

Kaikki tulot yhteensä: 1128,27€

Kulut:

Hosting: 102€

Domainkulut: 50€

Kulut yhteensä: 152€

Tuotto: 976,27€

Jätä kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *